Jobin kirja

Jobin tarina lienee Vanhan testamentin tunnetuimpia, mutta kerrataan juonen perusteet: Jumala kehuu Saatanalle, miten nuhteeton ja rehellinen mies on Uusin maassa asuva Job. Saatana arvelee, että Jobin hurskaus johtuu vain hänen maallisesta menestyksestään ja esittää vielä, että mikäli Jobilta riistetään hänen omaisuutensa ja perheensä, hän tulisi kiroamaan Jumalaa. Näin tapahtuu: Jobin karja, kamelit ja palvelijat tapetaan ja kaikki hänen kymmenen lastaan kuolevat talon luhistuessa heidän päälleen. Job ei kiroa Jumalaa, joten panoksia kovennetaan: Saatana lyö Jobiin pahoja paiseita. Vieläkään Job ei kiroa Jumalaa. Sitten Jobin ystävät saapuvat nuhtelemaan häntä; heidän mielestään ainoa mahdollinen selitys Jobin koettelemuksille on se, että hän on tehnyt syntiä. Job yrittää vakuutella viattomuuttaan. Väittely jatkuu näissä juoksuhauta-asetelmissa (suurin osa Jobin kirjasta koostuu Jobin ja ystäviensä keskustelusta), kunnes Jumala lopuksi avaa suunsa. Ensin Jumala huomauttaa Jobille, ettei tämän kannata väitellä Jumalan kanssa, koska, Jumala on luonut koko maailman ja on muutenkin aika tärkeä patu, mitä Job ihmisenä ei ole. Job nöyrtyy Jumalan edessä, jolloin Jumala palkitsee hänet antamalla hänelle ”kaikkea kaksin verroin enemmän, kuin hänellä ennen oli ollut”.

Melkoinen tarina. Siinä riittääkin vatvomista. Uskonnonfilosofisesti Jobin kirja on varmasti yksi Raamatun ongelmallisista.

Peruskysymyshän on se klassinen ”pahan ongelma”, mikä Estonian uppoamisien, tuhoisien tsunamien ja kaikkien inhimillisten katastrofien yhteydessä aina nousee esiin: jos Jumala on olemassa, ja jos Hän olemassaolonsa lisäksi on hyvä ja kaikkivoipainen, miten tällaista voi tapahtua? Miksi viattomat joutuvat kärsimään?

Jobin ystävät, joita ei kukaan järjissään oleva kyllä ystäviksi kutsuisi, edustavat eräänlaista julmaa menestysteologiaa: Job kärsii, siispä Job on rikkonut Jumalaa vastaan, sillä eihän Jumala synnitöntä rankaisisi. Jumala itse ei tosin tätä näkemystä allekirjoita, sillä hän nuhtelee lopussa Jobin ystäviä siitä, että he eivät ole puhuneet Jumalasta oikein, toisin kuin Job.

Mutta ei Jobin kirja toisaalta kovin lohdullista vastausta pahan ongelmaan tarjoa: Jobin kärsimykset kun johtuvat siitä, että Jumala laittaa hänet kärsimään Saatanan välityksellä (tai antaa hyväksyntänsä sille että Saatana laittaa Jobin kärsimään, miten tuon nyt tulkitseekin) todistaakseen Saatanalle, että Job on hurskas ja jumalaapelkäävä ihminen. Ei tällainen Jumala ole rakastava, hän on sadistinen.

Jobin vaivat sentään korvataan lopussa, kun hän on osoittautunut nöyräksi ja kuuliaiseksi, mutta kukaan ei kysy niiltä tapetuilta palvelijoilta ja lapsilta, oliko heistä mukavaa tulla tapetuksi tämän kokeen vuoksi.

Hienoin kriittinen tulkinta Jobin kirjasta onkin tämä verkkolehti Lehden uutinen vuodelta 892 eKr.: Jumalan vedonlyöntiongelma maksoi miehen terveyden. Siinä on oivallettu olennainen Jobin kirjan tarjoileman Jumala-kuvan kieroudesta.

Sananen vielä ystävästämme [S/s]aatanasta. Hän/se esiintyy nyt siis vasta toisen kerran koko Raamatussa, mutta tällä kertaa saamme hänestä hieman enemmän tietoja kuin Aikakirjoissa:

Mutta kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa. Niin Herra kysyi saatanalta: ”Mistä sinä tulet?” Saatana vastasi Herralle ja sanoi: ”Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta”. (Job 1:6–7)

Siinä on parissa lauseessa jo useampi tavattoman kiehtova seikka. Ensinnäkin Saatana esitellään nyt yhtenä ”Jumalan pojista”, tai ainakin hän esiintyy heidän joukossaan. Nämä ”Jumalan pojat” askarruttivat minua jo ensimmäisessä Mooseksen kirjassa. Saatanahan esitetään usein langenneeksi enkeliksi, eli sopii kuvaan, jos Jumalan pojat ymmärretään enkeleiksi. Ja vaihteeksi vertailua ei uudempaan vaan vanhempaan Raamatunkäännökseen, vuoden 1776 Bibliaan: siellä puhutaan sukupuolineutraalisti Jumalan lapsista, ei vain pojista.

Ja sitten on vielä tuo Saatanan kiertely ja kuljeskelu. Sitä ei sen kummemmin selitetä, mutta juuri Saatanan vastauksen ylimalkaisuus ja salaperäisyys tekee siitä kiinnostavan. Vastaushan on kuin huonoilla teillä olleen teinin vastaus vanhemmilleen: ”Olinpahan vaan tuolla noin.” Kuljeskeleeko Saatana kenties ihmisten joukossa? Vakoilemassa, viettelemässä syntiin? Pitämässä hauskaa? Ja tekeekö hän niin Jumalan nimenomaisesta määräyksestä vai Jumalalta salaa?

Ei sille mitään voi, mutta tähän mennessä Saatana on paljon Jahvea kiinnostavampi – ja miellyttävämpi – hahmo, jos pitäydytään puhtaasti siinä, mitä heistä on Raamatussa (tähän mennessä) kerrottu. On toki niinkin, että itse kullekin meistä saattaa olla eduksi, jos meistä kerrotaan mahdollisimman vähän.