Psalmit

Psalmeissa riittikin lukemista. Kyseessä on Raamatun pisin yksittäinen kirja; tosin Psalmit on väliotsikoilla jaettu viiteen kirjaan, mutta tätä jakoa ei ole Mooseksen kirjojen tavoin nostettu sisällysluettelohierarkiaan asti.

Psalmithan ovat varhaisia virsiä ja rukouksia. Karkeasti puolet niistä on pantu kuningas Daavidin nimiin, ja useiden esittämisestä annetaan aluksi ohje: ”veisataan kuin viininkorjuulaulu”; ”matalassa äänialassa”; ”veisataan kuin 'Mykkä kyyhkynen kaukaisessa maassa'.”

Kielellisesti ja retorisesti psalmit ovat Raamatun tähän asti rikkainta kirjallisuutta. Niissä käytetään Jumalasta runsaasti vertauskuvallisia ilmaisuja: Jumala on kilpi, linna, kallio, paimen, autuuteni sarvi ja niin edelleen. Tekstissä on runsaasti toisteisuutta, ja huomasin lukiessani, että psalmeja pitäisi oikeastaan lukea ääneen, mielellään tietysti jylisevän karismaattisella saarnamiehen äänellä.

Sanoilla ”Herra on minun paimeneni” alkava psalmi 23 on varmasti psalmeista tunnetuin ja ylipäänsä koko Raamatun siteeratuimpia tekstikatkelmia. Mutta nyt harmittaa, kun en kuollaksenikaan muista, missä olen alun perin törmännyt tähän psalmin 23 variointiin:

”Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä olen laakson vittumaisin mies.”

Pikaisen nettihaun perusteella näyttää, että lause on ilmeisesti virheellisesti attriboitu George S. Pattonin nimiin. Oma perstuntumani on, että olisin lukenut sen joltain amerikkalaiselta underground-kirjailijalta. Mene tiedä.

Psalmeissa elää rinnakkain ajatus Jumalasta suojana, turvana vihollisilta sekä ajatus Jumalasta voimana, mahtina yli vihollisten. Herralta rukoillaan yhtä lailla armahdusta ja anteeksiantoa itselle kuin rangaistusta vihollisille. Voinee sanoa, että jossain määrin psalmien teksteissä alkaa murtautua esiin sellainen kristillisempi armon sanoma. Minun silmissäni olennaiseksi nousi psalmi 32, jossa syntien tunnustus johtaa anteeksiantoon:

Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: ”Minä tunnustan Herralle rikokseni”, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani. Sela. (Ps. 32:5)

Tähän asti Vanhassa Testamentissa pojatkin ovat joutuneet kärsimään isiensä synneistä, ja siihen nähden tämä on suorastaan vallankumouksellinen näkemys: tunnusta – ja saat anteeksi.

Toinen uskonopillisesti edistyksellisenä näyttäytyvä teksti on psalmi 50, jossa kritisoidaan teuras- ja polttouhrien käyttöä. Siinä todetaan Jumalan suulla, etteivät eläinuhrit voisi Häntä itse asiassa vähempää kiinnostaa:

Minäkö söisin härkien lihaa tai joisin kauristen verta? Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle. Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua. (Ps. 50:13–15)

Varmaankin juuri näiden ”modernimpien” painotusten vuoksi Psalmit on kelpuutettu VT:n puolelta mukaan siihen Gideonien levittävämään Uuteen Testamenttiin, joka meillekin ala-asteella jaettiin.

Parissa psalmissa löytyy yhä häivähdyksiä siitä vanhasta polyteistisesta maailmankuvasta, jonka esiintyminen Raamatun sivuilla minua kiehtoo. Psalmin 82 alussa todetaan Jumalan seisovan ”jumalien kokouksessa” ja olevan ”tuomari jumalien keskellä”. Psalmissa 89 taas kuvataan Jumalaa näin:

Sillä kuka pilvissä on Herran vertainen, kuka Jumalan poikain joukossa on niinkuin Herra? Hän on Jumala, ylen hirmuinen pyhien kokouksessa, peljättävämpi kaikkia, jotka hänen ympärillänsä ovat. (Ps. 89:7–8)

Näiden katkelmien perusteella Jahve olisi kylläkin jumalista mahtavin, mutta ei suinkaan ainoa jumala. Satuin muuten löytämään verkosta tämän Risto Lauhan kirjoittaman mainion suomenkielisen selvityksen siitä, miten juutalaisuus kehittyi polyteistisesta uskonnosta tiukan monoteistiseksi. Olennainen muutos on Lauhan mukaan tapahtunut pakkosiirtolaisuuden aikana 500-luvulla eKr.

Koska Psalmit on alun alkaenkin tarkoitettu laulettaviksi, ei ole mitenkään yllättävää, että niitä on myöhempinäkin aikoina puettu musiikin muotoon. Merkittävimpiin Raamatun tekstien crossover-sovelluksiin lukeutuu varmasti tämä psalmista 137 tehty reggaerenkutus:

Tämä on siis The Melodians -yhtyeen alkuperäinen versio. Boney M lisäsi omaan sovitukseensa kuupallisen rasittavuutta ja teki biisistä hitin.