Kirjoittamisen kynnys on juuri tässä kohtaa kenties normaalia korkeammalla. Uusi Testamentti alkaa neljällä evankeliumilla, joiden voinee katsoa edustavan kristinuskon kovaa ydintä. Tuntuu jokseenkin tarpeettomalta heitellä näistä mitään pintapuolisia huomioita, ja samalla tiedostan hyvin sen, että kovin syvällekäypää sanottavaa minulla ei ole.
Vaan itsekritiikki naulaan ja eteenpäin.
Vaikka Jeesuksen tarina oli tietysti entuudestaan hyvin tuttu, evankeliumeista löytyi kyllä sellaistakin ainesta, joka on sivuutettu tyystin ns. peruskoulukristillisyydessä kenties turhan hämmentävänä. Tällainen kohtaus on esimerkiksi Kristuksen kirkastuminen, jossa Jeesus nousee kolmen opetuslapsen kanssa vuorelle ja kohtaa siellä Mooseksen ja Eliaan (Matt. 17: 1-8; Mark. 9:2-10; Luuk. 9:28-36). En myöskään ollut selvillä siitä, että Jeesus itse asiassa antoi 12 opetuslapselleen vallan ajaa ihmisistä ulos pahoja henkiä. Apostolit olivat siis manaajia. (Matt. 10:1; Mark. 6:7; Luuk. 9:1)
Evankeliumeista Matteus, Markus ja Luukas ovat synoptisia eli sisällöltään varsin pitkälle yhteneviä. Johannes sen sijaan poikkeaa niistä selvästi. Tämä on kutakuinkin ensimmäinen seikka, joka evankeliumeita käsittelevässä kirjallisuudessa todetaan, mutta oli kiintoisaa huomata, että ero on tosiaan varsin selvä.
Tämä Wikipediasta lainattu kaavakuva näyttää, miten paljon kolmessa synoptisessa evankeliumissa on toistensa kanssa identtistä aineistoa. Evankeliumeista vanhimman, Markuksen, sisällöstä lähes kaikki löytyy Matteukselta ja huomattava osa myös Luukkaalta.
Eräät tunnetuimmat Jeesuksen ihmeteot, kuten 5000 miehen ruokkiminen viidellä leivällä ja kahdella kalalla, löytyvät kaikista neljästä evankeliumista. Mutta vastaavasti paljon on myös tuttuja juttuja, jotka ovatkin vain yhdessä neljästä: esimerkiksi tarina kymmenestä neitsyestä on vain Matteuksella, tuhlaajapoikavertaus vain Luukkaalla ja ohje ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven” vain Johanneksella.
Mielenkiintoista on vertailla esimerkiksi ristiinnaulitsemista, joka on tietenkin kuvattu kaikissa evankeliumeissa, mutta aika suurin variaatioin: synoptikot kertovat kyreneläisen Simon-nimisen miehen auttavan Jeesusta ristin kantamisessa, mutta Johannes korostaa Jeesuksen kantaneen ristinsä itse. Matteuksen ja Markuksen mukaan molemmat Jeesuksen kanssa ristiinnaulitut ryövärit herjaavat Jeesusta, kun taas Luukaksella toinen heistä pyytää: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi”, ja Jeesus vastaa: ”Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.” Matteuksella ja Markuksella Jeesus kyselee epätoivoissaan: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”, mutta Luukkaan Jeesus toteaa tyynesti ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni”, ja Johanneksen Jeesus muistuttaa vielä kuolemansa hetkellä toteuttavansa profetioita sanomalla ”Se on täytetty”. Matteuksella on erikoisena lisänä mukana zombifilmien meininkiä, kun Jeesuksen kuoleman hetkellä haudat aukenevat ja pyhien ruumiit nousevat haudoistaan.
Vielä muutamia poiminnanomaisia huomioita evankeliumien eroista:
* Sekä Matteus että Luukas kirjaavat ylös Jeesuksen sukupuun (todistaakseen, että hän oli Daavidin sukua ja huonetta). Hämmentävää kuitenkin on, että evankelistat esittävät kaksi täysin erilaista sukujatkumoa. Molemmat kyllä yltävät Daavidiin ja Abrahamiin asti, mutta eri nimien kautta. Lisäksi Luukas vie sukuhistoriaa vielä vähän taaemmas, aina Aatamiin ja Jumalaan asti. Luukkaan evankeliumista voikin laskea, että Jeesus on Jumalan poika suoraan alenevassa 77. polvessa! (Matt. 1:1-17; Luuk. 3:23-38)
* Markus mainitsee evankelistoista ainoana Jeesuksen ammatin rakentajaksi. Matteuksella mukaan hän on vain rakentajan poika. (Lienee tosin sen ajan Palestiinassa ollut oletusarvoista, että pojat perivät isänsä ammatin.) (Mark. 6:3; Matt. 13:55)
* Luukas kertoo yllättäen 70:stä opetuslapsesta, jotka Jeesus valitsi kahdentoista ensin valitun jälkeen ja lähetti nämä parantamaan sairaita. Hämmentävää kyllä, uudessa käännöksessä näitä opetuslapsia on 72 – nähtävästi jopa vanhoissa UT:n käsikirjoituksissa esiintyy kahta versiota. (Luuk. 10:1-20)
* Kun naiset tulevat Jeesuksen haudalle, Markuksen mukaan heitä on siellä vastassa valkoisiin vaatteisiin pukeutunut nuorukainen. Matteuksen mukaan haudalla on enkeli, ”näöltään kun salama”. Luukaksen mukaan siellä on kaksi miestä ”säteilevissä vaatteissa”. Johanneksen mukaan haudassa, haudan sisällä, on kaksi enkeliä. Lisäksi kaikki evankelistat listaavat hieman eri joukon ihmisiä haudalla käymään. (Mark. 16:1-8; Matt. 28:1-7; Luuk. 24:1-7; Joh. 20:1-13)
Kuten todettu, Johannes on aivan oma lukunsa. Hän ei kerro mitään Jeesuksen syntymästä tai lapsuudesta (ei tosin kerro Markuskaan). Sen sijaan hän kertoo varsin mystisessä aloitusjaksossaan, että ”alussa oli Sana” ja ”Sana oli Jumala”. Juuri Johannekselta on siis runollinen käsitys Jeesuksesta lihaksi tulleena Sanana. Voinee sanoa, että siinä missä muut evankeliumit pyrkivät esittämään historiallisen kertomuksen, Johanneksella kyse on jo teologiasta.
Johanneksen evankeliumi sisältää vähemmän Jeesuksen ihmetekoja ja vertauskuvia, mutta niiden sijaan se sisältää runsaasti sellaisia Jeesuksen sanomaksi esitettyjä puheita, joita muut evankeliumit eivät tunne. Nekin tarinat, jotka löytyvät myös synoptikoilta, kerrotaan usein hyvin eri tavalla. Johanneksen Jeesus korostaa omaa jumaluuttaan ja tekee selvän eron itsensä ja ihmisten välille: hän on lähtöisin Jumalasta, ihmiset Saatanasta. (Joh. 8:42-47)
Viimeisen ehtoollisen yhteydessä Johanneksen Jeesus puhuu paljon pidemmät löpinät kuin muilla, korostaen opetuslasten erityisasemaa Jeesuksen lähimpinä uskottuina. Jälleen on helppo nähdä, että myöhempi kirjoitusajankohta on johtanut tarkoituksenmukaisiin painotuksiin.
Yksi silmiinpistävä seikka on, että Johannes korostaa moneen otteeseen, miten ”juutalaiset” tahtovat tappaa Jeesuksen – ikään kuin Jeesus itse ei olisi ollut juutalainen! Johanneksen evankeliumi on kirjoitettu muita myöhemmin, joten tämä heijastanee kristinuskon eriytymistä juutalaisuudesta. Niin saatiin maailmaan taas yksi me/ne-jako lisää.
Loppuun pieni nostalginen sivuloikka: evankeliumeista Luukas oli minulle siinä mielessä entuudestaan läheisin, että käymälläni ala-asteella koulun joulujuhlan perinteisiin kuului viidennen luokan esittämä jouluevankeliumi. Vuonna 1988 olimme vuorossa me. Olin kai jo silloin sen verran nenä kirjassa viihtyvää tyyppiä, että opettajamme nakitti minulle kertojan luonneroolin. Muut heiluivat lavalla paimenina, enkeleinä, Joosefina ja Mariana; minä seisoin lavan reunalla ja luin: ”Ja tapahtui niinä päivinä...”
