Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan eli Genesikseen sisältyy jo valtava määrä Raamatun tunnetuimpia kertomuksia: luomiskertomus, syntiinlankeemus, Kain ja Aabel, vedenpaisumus, Baabelin torni ja kielten hajaannus sekä Sodoman ja Gomorran hävitys. Tuttuja tarinoita kaikki, vaikken ole Raamattua aiemmin lukenut. Miksi? Koska niihin viitataan ja niitä varioidaan taiteen piirissä jatkuvasti. On syytä tuntea alkuperäisetkin, ettei olisi oman kulttuurinsa suhteen aivan ummikko – tämä juuri sai minut ryhtymään tähän lukuhankkeeseen.
Osin kai juuri tämän tapahtumapaljoutensa ansiosta Genesis oli vallan mukaansatempaavaa luettavaa, vaikka onhan siellä välillä näitä sukuluetteloita kivinä koskessa.
Hämmentävyydessään ylitse muiden oli kuudennen luvun aloitus:
Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat. Silloin Herra sanoi: "Minun Henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa sata kaksikymmentä vuotta." Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita. (1. Moos. 6: 1-4)
Keitä ovat ”Jumalan pojat”? Tässä annetaan ymmärtää, että oli jokin ihmisistä erillään oleva porukka, jotka vehtasivat ihmisnaisten kanssa, ja vehtaamisen tuloksena maan päälle ilmeisesti vielä syntyi jättiläisiä. Enkeleistäkö on kyse? Tulevat tänne ja vievät meidän naiset...
Vuoden 1992 suomennoksessa puhutaan vieläpä monikkomuotoisesti jumalien pojista. Siis jumalia on useampi kuin tämä yksi Jahve? Samaan suuntaan osoittaisi myös kolmannen luvun 22. jae:
Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"
Myös kertomus Jaakobin yöllisestä painista on askarruttava: siinä jää epäselväksi, oliko mies, jonka kanssa Jaakob paini, Jumala itse. Sinänsä jo kolmannen luvun syntiinlankeemuskertomuksessa Jumala esitetään varsin persoonallisena, ihmisenkaltaisena olentona, kun hän ”käyskentelee” paratiisissa, ja mies ja vaimo (siis Aatami ja Eeva) piiloutuvat häneltä puiden sekaan. Tulee vaikutelma, että ennen syntiinlankeemusta Jumala ja ihmiset olivat jossain määrin saman sfäärin asukkaita, vaikka jälkimmäiset olivatkin edellisen luomuksia.
Kiintoisaa. Aivan kuin vanhimmat kirjoitukset olisivat säilyttäneet kaikuja lajin syntymästä... Ja ollapa tuo monikkomuotoinen neanderthalilaisgorilla, joka vain tulee ja ottaa ihanimmat immet, ja sitten vielä elää ikuisesti, mokomakin.
VastaaPoista