Ensimmäinen ja toinen kirje tessalonikalaisille

Kaksi lyhyttä kirjeentynkää, joista ensimmäisen mainitaan olevan todennäköisesti varhaisin Paavalin kirjeistä ja siten vanhin Uuden Testamentin kirja – vuodelta 48 tai kenties 52, kertoo Wikipedia.

Ensimmäisessä kirjeessä Paavali tarjoilee aika tiukkaa tekstiä juutalaisista, vaikka eikö ukko lie itsekin ollut sellainen. Ilmeisesti Paavalin näkemys oli, että kun on kääntynyt kristityksi, niin siinä samalla luopuu juutalaisuudestaan.

[Juutalaiset] tappoivat Herran Jeesuksenkin ja profeetat ja ovat vainonneet meitä, eivätkä ole Jumalalle otollisia, vaan ovat kaikkien ihmisten vihollisia, kun estävät meitä puhumasta pakanoille heidän pelastumiseksensa. Näin he yhäti täyttävät syntiensä mittaa. Viha onkin jo saavuttanut heidät, viimeiseen määräänsä asti. (1. Tess. 2:15–16)

Paavalilla on tarjottavanaan ohjeita innolla odotettujen lopun aikojen suhteen. Ensinnäkin hän korostaa, että Herran ”tulemuksen” ajankohtaa ei voi ennalta tietää, mutta valmiina on oltava, sillä ”Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.” (1. Tess. 5:2) Lisäksi Paavali lohduttaa kuolleita uskonveljiään surevia kertomalla, että Jumala tullessaan herättää kristittyinä kuolleet henkiin.

Toisen tessalonikalaiskirjeen autenttisuus (tai siis paavalillisuus) on kiistetty, ja osin se puhuukin aivan eri kieltä kuin ensimmäinen kirje muun muassa hillitessään lopun odotusta. Kanonisoituna kirjeenä se on joka tapauksessa uskonnonfilosofisesti kiinnostava siinä mielessä, että se sisältää lavean kuvailun Vastustajasta, kadotuksen lapsesta – siis Antikristuksesta, vaikkakaan tätä termiä ei ole varsinaisessa tekstissä, ainoastaan Raamattuun myöhemmin lisätyissä ”väliotsikoissa”. Kirjoittajan mukaan Jumalan tuloa edeltävät tietyt tapahtumat, ennen kaikkea juuri Antikristuksen saapuminen.

Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. (2. Tess. 2:3–4)