Näiden neljän kirjeen myötä siirrytään Paavalin yksityiskirjeenvaihtoon. Mitään intiimiä tirkistelyä ei silti ole luvassa, sillä pitkälti samoja opinkappaleita Paavali näissäkin kirjeissä toistelee – sikäli kuin kirjeet nyt ovat Paavalin käsialaa, sillä näidenkin kirjoittajan henkilöydestä tutkijat ovat harrastaneet laajasti eksegeettistä kädenvääntöä.
Kaksi Timoteukselle osoitettua kirjettä samoin kuin kirje Tiitukselle ovat ns. paimenkirjeitä, eli niissä kirjoittaja ohjeistaa seurakuntien johtajia. Tulipa mieleeni paimennuksia lukiessani: missä vaiheessa kristinuskon historiaa keksittiin ajatus, että pappien tulisi elää selibaatissa? Paavali kun vaatii vain monogamiaa, ei suinkaan selibaattia – seurakunnan kaitsijan tulee olla ”yhden vaimon mies” (1. Tim. 3:2).
Muun ohessa Paavali esittelee jälleen naiskuvaansa, joka on suoraan sanoen aika pirun tylsä:
Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. (1. Tim. 2:11–12)
Kirjeissä myös mainitaan nimeltä oikean opin hyljänneitä yksilöitä: Hymeneus ja Aleksander (1. Tim. 1:20), Fygelus ja Hermogenes (2. Tim. 1:15) sekä Hymeneus ja Filetus (2. Tim. 2:17). Äijät lienevät olleet vaikutusvaltaisia harhaoppineita, kun heidät on katsottu aiheelliseksi nimetä.
Vain 25 jaetta pitkä kirje Filemonille on jälleen yksi Paavalin vankilassa kirjoittamista kirjeistä. Siinä silmäni saivat lukeakseen hätkähdyttävän kohdan: Paavali kirjoittaa, että hänestä on vankeudessa ollessaan tullut isä. Tarkempi lukeminen (ja oheisteoksiin turvautuminen) antoi kuitenkin ymmärtää Paavalin tarkoittavan henkistä ”isyyttä”: kyseessä on Filemonin orja, jonka Paavali on käännyttänyt kristityksi.
Toisessa kirjeessä Timoteukselle Paavali selvästi osaa odottaa maallisen vaelluksensa loppua. Perimätiedon mukaanhan Paavali mestattiin Roomassa keisari Neron valtakaudella 60-luvulla.
Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. (2. Tim. 4:6–7)
"missä vaiheessa kristinuskon historiaa keksittiin ajatus, että pappien tulisi elää selibaatissa"
VastaaPoistaOlen tästä aiheesta joskus törmännyt mielenkiintoiseen ja ei-teologiseen tulkintaan. Se menee niin, että selibaatin tarkoituksena olikin ovelasti palata ulos kirkon suuruuksien lailliset perijät.
Jokainen piireissä tiesi, että perillisiä oli tai siis olisi ollut de facto, mutta koska heitä ei voinut olla de jure, heistä oli kait vähemmän uhkaa heille, jotka nyt kulloinkin uhkia kokevat, mitä näitä Putineita ja muita nyt on.
Bloginpitäjä on tullut vähän laiskaksi kommentoimaan kommentteja, mutta kiitettäköön tässä yhteydessä Anonyymiä jälleen kerran terävästä huomiosta. Tämän blogin mielenkiintoisimmat ajatukset löytyvät säännöllisesti juuri kommenttiosiosta.
VastaaPoista