Jeremian kirja on totisesti yksi pahuksen pitkä ruikutus ja valitusvirsi (nämä merkitykset Suomen kielen perussanakirja antaa jeremiadille). Kansa on uskoton ja kääntynyt pois Herran puolesta, niinpä Herra tulee rankaisemaan kansaa ankarimman mukaan, mutta lupaa samalla vielä nostaa valitun kansansa uuteen kunniaan (kunhan on ensin kurittanut sitä). Sanoma on jo hyvinkin tuttu, ja pitkässä Jeremian kirjassa sitä toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen. Täytyy tunnustaa, että tätä lukiessa alkoi tulla jo sellaista turnausväsymystä vastaan, että ellen olisi blogin kautta sitoutunut lukuprojektiin, niin nyt olisi ollut jo melko suuri riski jättää se kesken.
Edellisen Jesajan kirjan kohdalla jäi kirjoittamatta julki se, että näiden profeettakirjojen myötä tapahtui ajallinen siirtymä taaksepäin; Jesaja ajoittui kaiketi Juudan ja Israelin veljessotien aikaan, Jeremian kirja taas aikaan juuri ennen Juudan häviötä ja pakkosiirtolaisuutta. Näin siis tekstin sisäisen logiikan mukaan, toinen kysymys on tietysti se, missä määrin teksti on koottu myöhempinä vuosisatoina.
Mielenkiintoista on, miten Babylonian herruuteen joutuminen esitetään nyt Jumalan nimenomaisena tahtona, eikä siis vain sen seurauksena, että Juuda olisi uskottomuutensa vuoksi menettänyt Jumalan suojeluksen. Tämän tulkintani perustan esimerkiksi näihin Jumalan Jeremialle puhumiin sanoihin:
Minä olen tehnyt maan sekä ihmiset ja eläimet, jotka maan päällä ovat, suurella voimallani ja ojennetulla käsivarrellani, ja minä annan sen, kenelle hyväksi näen. Ja nyt minä annan kaikki nämä maat Nebukadnessarin, Baabelin kuninkaan, palvelijani, käsiin, ja myöskin metsän eläimet minä annan hänelle, palvelemaan häntä. (Jer. 27:5-6)
Toisaalta kyse ei ole pelkästään valitun kansan rankaisemisesta: yhdessä jakeessa todetaan Herran käyvän oikeutta ”kaiken lihan kanssa” (Jer. 25:31), ja kirjan loppupuolella esitetään ennustuksia useita eri kansoja odottavasta sotilaallisesta tappiosta – mukaanlukien Babylon, jota Herra siis ensin käyttää Israeliin kohdistamansa rankaisun välikappaleena, mutta joka saa vuorostaan kärsiä, kun on aika antaa Israelille anteeksi. Tutkimattomia ovat Herran tiet.
Yksi Jeremian kirjassa erityisen voimakkaasti esiin noussut piirre – jota kyllä jo aiemmissakin kirjoissa on – on Raamatun kielelle tyypillinen ilmiö personoida Israel, Juuda ja Jerusalem. Tähän tapaan:
Ja minä näin, että, vaikka minä olin lähettänyt pois tuon luopiovaimon, Israelin, juuri sen tähden, että hän oli tehnyt aviorikoksen, ja olin antanut hänelle erokirjan, ei kuitenkaan uskoton Juuda, hänen sisarensa, peljännyt, vaan meni ja harjoitti haureutta hänkin. (Jer. 3:8)
Kysehän on siitä vanhalle juutalaisudelle ilmeisen perustavasta käsityksestä, että kansakunta tai kaupunki on yhtenäinen entiteetti, jolloin myös kansan synnit samoin kuin niistä seuraava rangaistus ovat yhteisiä. Tämän blogin ulkopuolelle menevä kysymys on, missä määrin tällainen ajattelu on läsnä modernissa juutalaisessa oppineisuudessa – ovatko jotkut juutalaiset teologit esimerkiksi menneet niin pitkälle, että ovat nähneet holokaustin oikeutettuna rangaistuksena kansan synneistä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti