maanantai 16. toukokuuta 2011

Hesekielin kirja

Samaa, luvalla sanoen aika jankuttavaa saarnaa tässäkin toistetaan: Israel on tehnyt syntiä – Herra rankaisee Israelia hajottamalla sen vieraiden kansojen keskuuteen – Herra ei kuitenkaan hylkää Israelia vaan kokoaa sen jälleen yhteen ja tekee uuden liiton.

Hesekiel myös varoittaa vääristä profeetoista (tai valheprofeetoista, kuten vanha käännös asian ilmaisee).

Mitä he ovat nähneet, on petosta, ja heidän ennustelunsa on valhetta, kun he sanovat: 'Näin sanoo Herra', vaikka Herra ei ole heitä lähettänyt; ja he muka odottavat, että hän toteuttaisi heidän sanansa. Ettekö ole petollisia näkyjä nähneet ja valhe-ennusteluja puhuneet, kun olette sanoneet: 'Näin sanoo Herra', vaikka minä en ole puhunut? (Hes. 13:6-7)

Siitä herääkin mielenkiintoinen kysymys, johon kirja ei tarjoa vastausta: miten erottaa väärät profeetat niistä, jotka todella saarnaavat Jumalan sanaa? Hesekiel itse viljelee ahkerasti juuri tätä samaa ”Näin sanoo Herra” -ilmaisua.

Aiemmin mainitsemani kansan ja kaupungin personointi on vahvasti läsnä Hesekielin kirjassa. Jerusalem kuvataan porttona, joka ”vuodattaa haureuttaan” jokaiselle ohikulkijalle ja niin tekemällä rikkoo Herran kanssa solmimansa liiton.

Sinä harjoitit haureutta naapuriesi, Egyptin suurijäsenisten poikain, kanssa ja yhä lisäsit haureuttasi ja niin vihoitit minut. Ja katso, minä ojensin käteni sinua vastaan ja vähensin sinun määräosasi ja jätin sinut vihollistesi, filistealaisten tyttärien, raivon valtaan, jotka häpesivät sinun iljettävää vaellustasi. Sitten sinä harjoitit haureutta Assurin poikain kanssa, koska et voinut saada kyllääsi; ja vaikka harjoitit haureutta heidän kanssansa, et sittenkään kyllääsi saanut. Sitten sinä yhä enensit haureuttasi kauppiasten maahan päin, Kaldeaan, mutta et siitäkään saanut kyllääsi. (Hes. 16:26-29)

Tämän lähes pakkomielteisen huoruus-metaforan myötä Jumala puolestaan näyttäytyy mustasukkaisena ja väkivaltaisenakin aviomiehenä:

Niin minä tyydytän vihani sinussa, niin että minun kiivauteni sinusta väistyy, ja minä tyynnyn enkä enää ole vihastunut. (Hes. 16:42)

Minulle mielenkiintoisinta Hesekielin kirjassa olivat villit psykedeeliset näyt. Mitä lienee sieniä kasvanut Kebar-joen varrella. Heti ensimmäisessä luvussa on tällaista trippailua:

Ja minä näin, ja katso: myrskytuuli tuli pohjoisesta, suuri pilvi ja leimahteleva tuli, ja pilveä ympäröitsi hohde, ja tulen keskeltä näkyi ikäänkuin hehkuvaa malmia, keskeltä tulta. Ja sen keskeltä näkyivät neljän olennon hahmot. Ja näöltänsä ne olivat tällaiset: niillä oli ihmisen hahmo. Ja niillä oli neljät kasvot kullakin ja neljä siipeä kullakin. Ja säärivarret niillä oli suorat ja jalkaterät kuin vasikansorkat, ja ne välkkyivät kuin kiiltävä vaski. Ja siipiensä alla niillä oli, neljällä eri puolellansa, ihmiskädet. Kasvot ja siivet niillä neljällä olivat näin: Niiden siivet koskettivat toisiansa. Kulkiessaan ne eivät kääntyneet: ne kulkivat kukin suoraan eteenpäin. Ja niiden kasvot olivat ihmiskasvojen kaltaiset; mutta oikealla puolen oli niillä neljällä leijonankasvot, vasemmalla puolen oli niillä neljällä häränkasvot, myös oli niillä neljällä kotkankasvot. (Hes. 1:4-10)

Selailemieni nettilähteiden (mm. jewishencyclopedia.com) mukaan vanhassa juutalaisuudessa oli perinne, jonka mukaan kukaan ei saanut julkisesti lukea tai tulkita Hesekielin kirjan ensimmäistä lukua, koska siinä kuvataan Herran valtaistuinta. Samalla sivustolla kerrotaan myös, että Hesekielin kirja oli vähällä tulla luokitelluksi apokryfiseksi (eli siivotuksi pois siitä kaanonista, joka muodosti juutalaisen Tanakin), koska se eräissä rituaalikysymyksissä on ristiriidassa Mooseksen kirjojen määräysten kanssa. Ilmeisen vaarallista luettavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti