Pitkitän blogin lopetusta tekemällä vielä loikan Raamatun sivujen ulkopuolelle. Olen jo vuosien ajan ollut oudon kiinnostunut ns. Jeesus-kirjallisuudesta. En siis tarkoita mitään käännynnäisjorinoita, vaan korkeatasoista kirjallisuutta, joka ottaa aiheekseen Jeesuksen. Jeesus-romaaneja lienee kirjoitettu kymmenittäin tai sadoittain; jotkut niistä tunnetumpia kuin toiset. Tyypillistä kyllä, ne kaikkein tunnetuimmat ovat minulla vielä lukematta: Niko Kazantzakisin Viimeinen kiusaus ja Jose Saramagon Jeesuksen Kristuksen evankeliumi. Ensinmainittua aloin jo keväällä lukemaan, mutta se jäi kesken, ja nyt aikaa on vierähtänyt jo sen verran, että haluan aloittaa sen kokonaan alusta, kunhan ennätän. (Martin Scorcesen mainion elokuvaversion olen kyllä nähnyt.)
Tulkoon tässä kuitenkin ylöspannuksi joitakin huomioita lukemistani Jeesus-romaaneista. Ihminen, jota kiinnostaa lukea kyseiset kirjat, tekee viisaimmin jättämällä tämän merkintäni lukematta; paljastan allaolevassa estoitta kirjojen juonet ja oivallukset.
D.H.Lawrence: Mies joka kuoli (1929)
Kun muistaa, että Lady Chatterleyn rakastajan julkaisemisesta piti Britanniassa käydä oikeutta vielä vuonna 1960, niin on erikoista, ettei tämä pienoisromaani aiheuttanut erikoisempaa kohua.
Lawrencen tarinan ”mies joka kuoli” on tietenkin Jeesus, vaikkei hänen nimeään kertaakaan mainita. (Ehkä Lawrence päätyi tähän ratkaisuun osittain juuri suojautuakseen jumalanpilkkasyytöksiltä?) Tarina alkaa, kun mies nousee kuolleista – koska hänet otettiin ”liian aikaisin alas”, hän ei ollutkaan kuollut ristillä. Kärsinyt hän toki on, ja hänellä on pahat haavat.
Mies asettuu erään pariskunnan taloon, toipuu siellä hitaasti ja ihailee liekaan kytketyn kukon elinvoimaisuutta (Lawrencen alkuperäinen nimi tälle tarinalle oli The Escaped Cock, Karannut kukko). Miestä itseään vaivaa yleinen apaattisuus:
Hän oli noussut ilman halua, ilman elämänkin halua, tyhjänä kaikesta muusta paitsi pettymyksestään, joka sairauden tavoin asui siinä missä hänen elämänsä oli ollut. Silti oli ehkä pettymystäkin syvemmällä, tietoisuuttakin syvemmällä päättäväisyys, sekin halua vailla.
Mies kohtaa Magdaleenan (siis Magdalan Marian). Kohtaaminen on vaikea: Magdaleena on ihaillut suurta opettajaa, Messiasta, mutta kuolleista noussut mies ei enää halua sitä roolia itselleen: ”Opettaja ja pelastaja minussa ovat kuolleet, nyt voin toimittaa omat asiani, ryhtyä omaan elämääni.”
Toivuttuaan aikansa mies lähtee kulkemaan, vakuuttuneena siitä, että kuoleman koettuaan hänen on jo korkea aika kokea elämää. Meren rannalla hän kohtaa Isiksen papittaren, ja molemmat tuntevat vetoa toisiinsa. Papitar näkee miehessä Osiriksen, heidän välilleen syntyy suhde ja papitar tulee raskaaksi. Papittaren äiti kuitenkin juonii miestä vastaan; tämä välttyy täpärästi uudelta vangitsemiselta ja lähtee jälleen vaeltamaan. Lawrence hyödyntää tässä hienosti egyptiläistä mytologiaa, sillä Isis herätti Osiriksen hetkeksi kuolleista, jotta Osiris saattoi siittää Isikselle Horuksen.
Lawrencen Jeesus ei ole jumala, vaan ihminen, kylläkin uskova ihminen. Kertomuksen ainoa kohta, jossa viitataan Jeesuksen jumalasuhteeseen, olisi omiaan suututtamaan konservatiivikristityt. Kun Jeesus riisuu papittaren tunikan ja koskettaa ensi kerran naisen rintoja, hän toteaa: ”Isä! Miksi kätkit tämän minulta?”
Sen villimpiä seksikuvauksia tarinassa ei ole – Jeesuksen ja papittaren rakastelu kuitataan lauseella ”Niin hän tunsi naisen ja oli yhtä hänen kanssaan.” Mutta Lawrencen näkemys tulee selväksi: uskonnolla perusteltu kielteisyys seksuaalisuutta ja elämää ylipäänsä kohtaan on vääristynyt ajattelumalli, joka tulee hylätä.
Jukka Larsson: Viettelijä (1987)
Merkityksiltään tiheässä pienoisromaanissa kirjailija on hyödyntänyt näkökulmatekniikkaa: Jeesuksen tarinaa seurataan usean minäkertojan näkökulmasta. Kertojina toimivat muun muassa Jeesuksen vanhemmat, Pontius Pilatus ja hänen vaimonsa, Juudas sekä Jeesus itse. Tapahtumien sijaan kirjassa painottuvat ajatukset.
Parhaita hahmoja kirjassa on Pilatus: ikävystynyt, vaimostaan vieraantunut mies. Pilatuksen vaimo taas on vaikuttunut Jeesuksen ihmeteoista, ja Pilatus haluaisi pelastaa Jeesuksen vaimonsa tähden.
Juudaksen osalta asetelma käännetään nurin: Juudas joutuu itse pappien pettämäksi. Hän oli sopinut näiden kanssa, että Jeesus piilotettaisiin, jotta hänestä myöhemmin tehtäisiin juutalaisten kuningas, eikä suinkaan luovutettaisi roomalaisille.
Larssonin radikaalein ja tulenarin oivallus on, että Jeesuksella on ollut homoeroottinen suhde Lasaruksen kanssa. Erään katkelman kirjassa voi tulkita myös niin, että kaapissa elämisen taakka on johtanut Lasaruksen itsemurhaan – jonka jälkeen Jeesus sitten herättää hänet kuolleista.
Ja lopuksi todettakoon, että Jukka Larsson on oikeasti Pirkko Saisio, joka 1980-luvulla julkaisi peräti kolme kirjaa tällä salanimellä – ilmeisesti kokeillakseen, olisiko vastaanotto tuntemattoman mieskirjailijan teoksille erilainen kuin Pirkko Saision kirjoille.
Norman Mailer: Pojan evankeliumi (1997)
Mailerin lähtökohta on aika röyhkeän rohkea: Jeesuksen elämäntarina Jeesuksen itsensä kertomana. Mailer on kuitenkin hyvin uskollinen evankeliumeille – liiankin uskollinen, sillä kirjailijan omaa sanottavaa pitää nimittäin etsiä tiheällä kammalla. Toki Jeesuksen omat pohdinnat ovat Mailerin kynästä lähtöisin, mutta hän ei niissä esitä oikein mitään omaperäistä.
Pari merkittävämpää kohtausta, joita ei löydy kanonisista evankeliumeista:
- Ennen Jerusalemiin matkustamista Jeesus käy pitkän keskustelun Juudaksen kanssa. Mailer esittää Juudaksen voimakkaan oikeudentuntoisena, voisi sanoa vasemmistolaisena hahmona. Juudas sanoo Jeesukselle näin: ”Totuus, rakas Joosua, on se etten minä usko sinun koskaan tuovan meille pelastusta. Mutta sinun sanojasi kuunnellessaan köyhät rohkaistuvat ja tuntevat olevansa tasavertaisimpia rikkaiden rinnalla. Se tekee minut onnelliseksi.”
- Jeesuksen tehdessä kuolemaa ristillä Saatana viekoittelee häntä ja lupaa auttaa Jeesuksen alas ristiltä, jos tämä vain liittyisi häneen. Tämähän tosin oli keskeinen pointti myös Kazantzakisin kirjassa – tai siis ainakin siitä tehdyssä elokuvassa!
Mailerin Jeesus on Jumalan poika, siitä ei ole epäilystäkään. Kirjan viimeisessä luvussa Isänsä oikealla puolella istuva Jeesus sanoo vielä jokusen sanan myöhemmästä historiasta. Näin Mailer selittää Jeesuksen suulla 1900-luvun kansanmurhien ja muiden kauheuksien syyksi Jumalan ja Saatanan jatkuvan taistelun.
Aika latteaksi nämä ”Jeesuksen muistelmat” jäävät, johtuen juuri siitä, että ne on kirjoitettu kuin kenen tahansa julkisuuden henkilön muistelmat. Ehkä Mailer juutalaisena halusi varoa loukkaamasta kristittyjä mitenkään. Se vain ei ole kovin hyvä lähtökohta hyvän kirjallisuuden kirjoittamiselle.
Marianne Fredriksson: Marian evankeliumi (1997)
Fredrikssonin kirja ei ole varsinainen Jeesus-romaani, sillä sen päänarratiivi tapahtuu vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen. Jeesus esiintyy vain Magdalan Marian muistoissa; Maria on yksi Jeesuksen opetuslapsista, ja heillä on myös eroottinen rakkaussuhde.
Kirja kuvaa niitä jännitteitä, joita varhaiskristillisyyden erilaisten suuntausten välillä oli. Simon Pietari ja Paavali vierailevat Marian luona kuullaakseen, mitä Jeesus oli puhunut läheisimmälle opetuslapsilleen. Pietari ja Paavali ovat ottaneet asiakseen järjestää kristinuskon oppirakennelman – etenkin Paavali esitetään tympeänä dogmaatikkona – mutta on olemassa myös kilpailevia gnostilaisia suuntauksia, joissa ei esimerkiksi vaadita naista vaikenemaan seurakunnassa. Eräänlainen kirkkohistoriallinen aateromaani siis.
Harri Sirola: Jeesus Enkelinpoika Nasaretilainen (2001)
Sirolan Jeesuksella ei ole minkäänlaista jumalallista alkuperää. Jeesus, samoin kuin serkkunsa Johannes, ovat lyyransoittaja Gabrielin lapsia. Gabriel on enkelinkiharainen naistenmies, johon Jeesuksen äidillä Marialla on intohimoinen suhde, vaikka hän onkin naimisissa puuseppä Joosefin kanssa. Maria katselee vastasyntyneen Jeesuksen käsiä, ja toteaa, että lapsella on sirot kädet, isänsä kädet: Jeesuksesta ei ole puusepäksi.
Nuo kädet. Joosefin kädet olivat komeat, kuluneet, suuret, kuin vasta mullasta nostetut lapiot, miehen kädet, mutta Jeesuksen kädet, ne olivat lyyransoittajan kädet. Mutta mistä nuo valtavat jalat? Itseltään Jumalalta? Tarkoitetut kävelemään.
Jeesuksesta kasvaa arka ja totinen lapsi. Kahdeksanvuotiaana hän kohtaa ikätoverinsa Maria Magdaleenan, joka on kuin Jeesuksen vastakohta, huoleton ja rohkea tyttö. Lasten välille syntyy ystävyys, joka myöhemmin muuttuu rakkaudeksi.
Viidentoista vanhana Jeesus saa tietää totuuden oikeasta isästään. Se sytyttää hänessä suuren halveksunnan sekä äitiään että kasvatti-isäänsä kohtaan. Jeesus katkaisee välinsä näihin, lähtee kotoa ja löytää lohdun Marian sylistä. Kaikissa lukemissani Harri Sirolan kirjoissa seksikohtaukset ovat olleet tärkeässä osassa, ja tässäkin Jeesuksen ja Marian ensimmäisen kerran kuvaus on yksityiskohtainen, herkkävireinen – ja ihan oikeasti poikkeuksellisen kaunis kirjallinen rakastelu.
Jeesus matkustaa Aleksandriaan, opiskelee siellä lääkäriksi ja palaa viisi vuotta myöhemmin kotiin. Maria on tällä välin kasvattanut kaksosia – Jeesuksen lapsia. Sirolan Jeesuksella ei ole mitään yliluonnollisia kykyjä, mutta hänen viisautensa ja parantajantaitonsa saavat ihmiset pitämään häntä messiaana. Kirjan loppupuoli keskittyy kuvaamaan Jeesuksen tempoilua parantajan kutsumuksen ja perheenisän velvollisuuksien välillä. Sirola päättää Jeesus-kuvauksensa aikaan ennen kuin Jeesus aloitti varsinaisen julkisen toimintansa. Maria pelkää, sillä hän ymmärtää sen, mihin Jeesus on matkalla ja mikä häntä odottaa.
Jeesus Enkelinpoika Nasaretilainen jäi Harri Sirolan viimeiseksi teokseksi. Hän teki itsemurhan elokuussa 2001, hieman ennen kirjan ilmestymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti