Toiseksi viimeistä viedään. Tämänkään lyhyen (25 jaetta) pätkän tekijästä ei ole tietoa, mutta siitä vallitsee ilmeisesti yksimielisyys, että ainakaan kyseessä ei ole Juudas Iskariot.
Tässäkin on motiivina ainainen kamppailu harhaoppeja vastaan. Kirjoittaja käyttää värikästä kieltä kuvatessaan Jeesuksen kieltäjiä:
Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora! He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä, rajuja meren aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään, harhailevia tähtiä, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu. (Juud. 1:11–13)
Mukana on myös viittaus langenneisiin enkeleihin. Juudas kertoo, mikä oli niiden enkeleiden osana, ”jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa”: Herran pani heidät ”pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon.” (Juud. 1:6)
Oudointa shittiä, niin kuin nuoriso sanoisi, löytyy kirjeen yhdeksännestä jakeesta:
Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: ”Rangaiskoon sinua Herra!” (Juud. 1:9)
Mitä Mikael ja perkele oikein väittelivät? Viidennessä Mooseksen kirjassa kerrotaan Mooseksen ruumiista ainoastaan, että Jumala hautasi Mooseksen eikä haudan sijaintia tunneta. Jossain vaiheessa juutalaiseen mytologiaan on sitten ilmeisesti singahtanut kertomus siitä, että ruumiin ympärillä käytiin näinkin arvovaltaisia peijaisia. Varsinaisena pointtina tässä on ilmeisesti kuitenkin ollut osoittaa, että edes (arkki)enkeleillä ei ole tuomiovaltaa, vaan se homma kuuluu yksin Jumalalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti