Teen pienen syrjähypyn Raamatun sivujen ulkopuolelle. Evankeliumeja on Raamatussa neljä, mutta se ei ole mitenkään itsestään selvää. Rajaus on oman aikansa kustannuspoliittinen päätös; Uuden Testamentin kaanon määriteltiin pitkälti toisella ja kolmannella vuosisadalla; lopullisesti se hyväksyttiin Karthagon kirkolliskokouksessa vuonna 397 (kertoo Wikipedia). Olennainen osa kanonisointia oli tietysti sen päättäminen, mitä ei oteta kyytiin.
Yksi seikka, jonka suhteen olin täysin tietämätön ennen tätä lukuprojektiani, on se, että protestanttinen, katolinen ja ortodoksinen Raamattu sisältävät kaikki hieman erilaisen kirjavalikoiman. Kahdessa viimeksi mainitussa on nimittäin mukana joukko ns. apokryfikirjoja. Apokryfikirjat ovat samaa heprealaista perua kuin muutkin Vanhan Testamentin kirjat, mutta myöhäisempää tuotantoa, useimmat noin vuoden 100 eKr. tienoilta. Protestanttien Raamatusta apokryfikirjat puuttuvat, sillä Lutherin mukaan niitä "ei tule pitää Pyhien Kirjoitusten vertaisina mutta jotka silti ovat hyödyllisiä ja hyviä lukea."
Siinä missä meikäläisessä Vanhassa Testamentissa on 39 kirjaa, katolisessa niitä on 46 ja ortodoksisessa peräti 51. Itse asiassa tämä kannesta kanteen -urakka on siis minulle jonkin verran kevyempi kuin katolisessa tai ortodoksisessa kulttuurissa kasvaneille. Vähän kuin oikaisisi maratonilla.
Uusi Testamentti on kaikilla kirkkokunnilla samansisältöinen, mutta silläkin puolella on pitänyt valintoja tehdä. Esimerkiksi Jeesuksen elämästä kertovia evankeliumeja tunnetaan kymmenittäin. Merkittävimmäksi niistä mainitaan Tuomaan evankeliumi, joka oli ilmeisesti hyvinkin luettua tavaraa varhaiskristillisissä seurakunnissa. Tuomaan evankeliumi on kokoelma Jeesuksen puheita vailla narratiivista osuutta. Sitä en ole lukenut, mutta otan tähän pari havaintoa Risto Uron artikkelista, joka tarkastelee Tuomaan evankeliumin erityispiirteitä ja eroja kanonisoituihin evankeliumeihin nähden. Uro kirjoittaa Tuomaan evankeliumissa olevan vahva individualistisen mystiikan juonne: jokaisessa ihmisessä on jumaluuden mahdollisuus. Siinä missä Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo:
Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä. (Matt. 18: 20)
niin Tuomaan evankeliumissa sanoma on täsmälleen päinvastainen:
Missä on [kolme], nämä kolme ovat ilman Jumalaa. Siellä, missä on [yksi] ainoa, minä totisesti olen hänen kanssaan. Kohota kivi, ja löydät minut sieltä. Halkaise halko, ja minä olen siellä.
Lisäksi Tuomaan evankeliumi on Uron mukaan kanonisia evankeliumeja kriittisempi uskonnollisia auktoriteetteja kohtaan. Se siis korostaa jokaisen ihmisen henkilökohtaista suhdetta Jumalaan.
Kirja, jota en malttanut jättää lukematta, on Juudaksen evankeliumi. Tämä toiselta vuosisadalta peräisin oleva teksti on tullut julkisuuteen vasta vuonna 2006. Se nostaa keskeiseen rooliin Juudas Iskariotin, opetuslapsen, jonka perinteinen kristillinen historiankirjoitus on manannut alimpaan helvettiin Messiaan kavaltajana. Tähän manaamiseenhan sisältyy lähtökohtaisesti se paradoksi, että mikäli ymmärretään Jeesuksen ristikuolema välttämättömäksi osaksi Jumalan suurta suunnitelmaa ihmisten pelastamisesta, pitäisi Juudas nähdä yhtenä tärkeimmistä Jumalan apureista maan päällä.
Juudaksen evankeliumissa Jeesus toteaakin Juudakselle: "Sinä vielä uhraat ihmisen, joka pitää minua sisällään." Mikä olennaisempaa, Juudas saa ainoana opetuslapsista kuulla Jeesuksen opetukset maailman luomisesta ja olemuksesta. Nämä opetukset liittävät Juudaksen evankeliumin vahvasti gnostilaiseen perintöön.
Varhaiskristillisistä liikkeistä erityisesti gnostilaisuus on puhutellut meitä myöhempien aikojen mystikkoja (Suomeen on vuonna 2010 jopa perustettu Gnostilainen kirkko!). Gnostilaisuuden lyhyt ja raa'asti pelkistetty oppimäärä seuraa tässä: on olemassa erikseen korkein Jumala ja alempi luojajumala, demiurgi. Juuri demiurgi on luonut meidän fyysisen maailmamme, ja koska demiurgi ei ole täydellinen, hänen luomuksessaan on valuvikoja.
Ansiokkaimpia gnostilaisen ajattelun populaarikulttuurisia sovelluksia on Au Pair -yhtyeen kappale Pettynyt teihin, jonka sisäiskertojana esiintyvä demiurgi kertoo saaneensa luomisopin tunnilla tukiopetusta:
Muiden jumalien joukossa oon keskinkertaista tasoa
Maailmojenjakotilaisuudessa sain vaan tän naurettavan pallon
Muut jumalat luo kauniita, viisaita olentoja
Ne saa aikaan harmonioita, minä saan kaaosta
Mieleni tekisi lähteä pidemmällekin kaikenlaisille harhaoppisille sivupoluille, mutta koitan nyt kuitenkin pysyä alkuperäisessä tavoitteessa ja saada kanonisoidun luterilaisen Raamatun luettua loppuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti