Apostolien teot

Eräänlainen vulgaaritason kriittinen tulkinta kristinuskosta on, että Jeesus oli kyllä ihan hyvä jätkä mutta hänen seuraajansa pilasivat koko homman.

Teesissä on ehkä paljon totuuttakin, mutta toisaalta on sanottava, että kyllä Jeesuksen opetuksissakin on sellaista substanssia, joka ei tunnu sopivan yhteen arkijärkisen oikeudentunnon kanssa.

Oli miten oli, Apostolien teoista se Jeesuksen seuraajien vaikutus käynnistyy, hyvässä tai pahassa. Kyseessähän on varhaisinta kristillistä kirkkohistoriaa läpikäyvä teos. Siinä yksilöidään jopa se historiallinen yhteys, jolloin termi kristitty otettiin käyttöön Antiokian seurakunnassa. (Ap. t. 11:26)

Kirjan ensimmäisissä jakeissa tavataan vielä Jeesus, joka ikään kuin evankeliumien jälkihehkussa hengaa hetken opetuslastensa kanssa, kunnes astuu taivaaseen. Sen jälkeen kerrotaan, kuinka opetuslapset valitsevat Juudaksen tilalle uuden kahdennentoista miehen, Mattiaan. Tätä seuraa kirjan varmaankin tunnetuin kohtaus, helluntaipäivä, jolloin Pyhä Henki ”vuodatetaan” opetuslasten päälle ja nämä alkavat puhua kielillä:

Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi. (Ap. t. 2:2–4)

Kielilläpuhumisen kuittaaminen kännisten houreina torpataan jo tässä yhteydessä, kun Pietari yhdistää ilmiön profeetta Jooelin ennustuksiin viimeisten aikojen tapahtumista. Pietarin puheen jälkeen kerrotaan 3000 ihmisen ottaneen saman tien kasteen vastaan – aika hyvä lähtölaukaus alkuseurakunnalle. Pietari profiloituu muutenkin opetuslasten johtajaksi ja tuntuu olevan Jerusalemin suurin stara sitten Jeesuksen:

Ja yhä enemmän karttui niitä, jotka uskoivat Herraan, sekä miehiä että naisia suuret joukot. Kannettiinpa sairaita kaduillekin ja pantiin vuoteille ja paareille, että Pietarin kulkiessa edes hänen varjonsa sattuisi johonkuhun heistä. (Ap. t. 5:14–15)

Apostolien teoissa kuvataan jonkin verran alkuseurakunnan yhteiselämää, jossa voi tunnetusti nähdä kommunistisia piirteitä:

Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä, ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi. (Ap. t. 2:44–45)

Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä. (Ap. t. 4:32)

Jerusalemin papisto ei tietenkään pidä kansaa villitsevistä kommarihipeistä, vaan uhkailee ja pyrkii vaientamaan apostolit. Opetuslasten avustajasta Stefanuksesta tulee kristinuskon historian ensimmäinen marttyyri, kun raivostunut väkijoukko kivittää hänet hänen julistettuaan Jeesuksen olevan Jumalan poika.

Stefanuksen surmaamisen yhteydessä tarinaan astuu uusi keskeinen henkilö, Saulus (uudessa käännöksessä ihan Saul vaan), joka on aluksi pahisten puolella ja organisoi vainoja seurakunnan jäseniä vastaan. Jeesus kuitenkin ottaa ja puhuttelee Saulusta Damaskoksen tiellä, minkä jälkeen Saulus kääntyy uskoon, ryhtyy seurakunta-aktiiviksi ja ottaa nimen Paavali.

Apostolien tekojen jälkimmäinen puolisko onkin suurelta osin juuri Paavalin lähetysmatkojen kuvausta. Paavali reissaa pitkin poikin Vähää-Aasiaa, Kreikkaa ja Roomaa. Ottaen huomioon aikakauden matkailuinfrastruktuurin ovat Paavalin matkat monin verroin seikkailullisempia kuin mitkään nykyajan rinkkareissut.

Apostolien tekojen yllättävin seikka oli se, että niin Pietari kuin Paavalikin toistavat Jeesuksen ihmeteoista uskomattomimman, herättävät miehen kuolleista (Ap.t. 9:40 ja 20:10–12). Jälleen kerran tulee mieleeni: ei mikään ihme, että näitä kohtauksia ei korosteta siinä peruskoulu- tai rippikoulukristillisyydessä, josta minulla on nuoruusvuosiltani tuntumaa – on jotenkin luontevampaa korostaa, että Jeesus teki kaikenlaisia ihmeitä ja jättää mainitsematta, että niin tekivät apostolitkin.

Apostolien tekojen kirkkohistorialliseen narratiiviin sisältyy kiintoisa jakso Jerusalemissa pidetystä kokouksesta, jossa uskosta alkaa muokkautua uskonto, oppijärjestelmä sääntöineen – on tosin korostettava, että tässä kohden kyse on nimen omaan sääntöjen höllentämisestä: apostolit päättävät, että kristinuskoon kääntyviltä pakanoilta ei tarvitse edellyttää vanhan Mooseksen lain kaikkien kohtien noudattamista, esimerkiksi ympärileikkausta (kristityiksi kääntyville juutalaisille Mooseksen laki ilmeisesti kuitenkin pysyy voimassa). Tässä siis koetaan kirkkohistorian ensimmäinen liberaalien ja konservatiivien välinen kädenvääntö, jonka liberaalit voittavat. Mutta jottei kaikki vaikuttaisi liian hyvältä, saadaan hieman myöhemmin, Paavalin käännyttäessä väkeä Efesoksessa, jo etiäinen tulevista inkivisition vuosista: kristityiksi kääntyneet polttavat kirjoja (!) kaikella käännynnäisten kiihkollaan...