Kirje roomalaisille

Evankeliumien ja Apostolien tekojen jälkeen Uusi Testamentti koostuu lähes pelkästään kirjeistä, joista suurin osa on Paavalin nimiin laitettuja (ja tutkijoiden konsensuksen mukaan yli puolet näistä myös on Paavalin kirjoittamia tai sanelemia). Kristittyjen vainoajasta kristityksi kääntynyt Paavali onkin kristinuskon varhaishistorian tärkein henkilö heti Jeesuksen jälkeen.

Suurin osa Paavalin kirjeistä on osoitettu sellaisille seurakunnille, joita Paavali on itse ollut perustamassa, mutta Roomalaiskirjeen kohdalla näin ei ole asian laita. Paavali vasta suunnittelee matkaa Roomaan (joka tässä yhteydessä siis tarkoittaa kaupunkia; Rooman valtakunnan alamainenhan Paavali kyllä oli).

Roomalaiskirje on sijoitettu kirjeistä ensimmäiseksi Uuden Testamentin kaanonissa, vaikkei se olekaan niistä ajallisesti varhaisin. Paalupaikan syynä onkin se, että Roomalaiskirjettä pidetään kristinuskon opillisen kehityksen kannalta keskeisenä tekstinä; Martti Luther piti sitä Uuden Testamentin kirjoista tärkeimpänä. Roomalaiskirje onkin varsin johdonmukaisesti etenevä esitys Paavalin dogmeista. Nähdäkseni pitkänpuoleisen kirjeen ydinsisällön voi kiteyttää lainaamalla vain yhden jakeen:

             

Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. (Room. 3:28)

Sama ajatus toistuu tekstissä monituiset kerrat. Paavali suhtautuu hyvin kriittisesti Mooseksen lakiin. Lain ja moraalin suhteesta hänellä on mielenkiintoinen näkemys: juuri lain kiellot herättävät houkutuksen rikkoa niitä.

Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: ”Älä himoitse”. (7:7)

Tätä voisi pitää varsin modernina käsityksenä. Houkuttaako kielletty hedelmä maistamaan juuri siksi, että se on kielletty?

Kriittisyyteensä lakia kohtaan huomioiden on erikoista, että esivallan auktoriteettia Paavali ei lainkaan kyseenalaista, vaan päinvastoin katsoo sen olevan luonteeltaan jumalallista:

Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion. (Room. 13:1–2)

Ei siis sittenkään erityisen moderni yhteiskunnallinen ajattelija, tämä Paavalimme.