Ensimmäisessä kirjeessä Paavali kamppailee ankarasti siveettömyyttä vastaan. Hän esittää kiintoisan ajatuksen siitä, että haureus on muita syntejä pahempi, koska haureuden harjoittaja ”tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan”, ja ihmisruumis taas on Jumalan temppeli. Kaikki muut synnit ovat ”ruumiin ulkopuolella”. Minulla kun oli jonkinlainen karkea käsitys siitä, kristillisessä filosofiassa olisi vallalla jyrkkä sielu–ruumis-kahtiajako ja sielun nostaminen näistä selvästi tärkeämmäksi. Ehkä se on kuitenkin myöhäsyntyisempi, pikemmin keskiaikainen näkemys?
Jatko antaa vihjeitä siitä, miksi siveettömyys on Paavalille itselleen niin herkkä aihe: hän on sinkku, ja epäilemättä katkera ruumiin iloissa piehtaroiville seurakuntalaisille! Paavalin mukaan miehen olisi paras olla koskematta naiseen ensinkään, mutta eräänlaisena myönnytyksenä tosiasioille hän sitten toteaa, että ”haureuden välttämiseksi” on parempi mennä naimisiin ja täyttää aviovelvollisuudet puolisoaan kohtaan.
Liittyneekö Paavalin selibaattiin sitten hänen varmasti siteeratuin katkelmansa ”Suurin on rakkaus”:
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi. (1. Kor. 13: 1–3)
Teologisempi tulkinta tietysti katsoo tässä viitattavan ensisijaisesti jumalalliseen rakkauteen (agape), mutta useimmille meistä tämä varmaan käy romanttisen rakkauden (tai sen puutteen) kuvaukseksi. Katkelma lienee suosittu hääseremonian ohjelmanumero – itse tosin sain sen nuorena lukeakseni sukulaistädin hautajaisissa.
Tämän kauniin rakkauden ylistyksen ohella ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä löytyy pari konservatiivikristittyjen suosimaa kohtaa. Yksi on 1. Kor. 6:9–10, jossa Paavali listaa joukon väärintekijöitä, jotka eivät saa periä Jumalan valtakuntaa. Epäjumalanpalvelijoiden, avionrikkojien ja varkaiden joukkoon hän mahduttaa myös ”miehimykset”, siis homoseksuaalit.
Toinen pahamainen jae on tämä käsky:
”Olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.” (1. Kor. 14:34)
Jotkut tutkijat ovat kyseenalaistaneet kyseisen kohdan autenttisuuden, mutta katoliselle ja ortodoksiselle kirkolle samoin kuin Luther-säätiön kaltaisille huru-ukkojen kerhoille se kelpaa edelleen perusteeksi vastustaa naispappeutta.
Ensimmäisen kirjeen 12. luvussa Paavali käsittelee vielä tarkemmin näkemyksiään ruumiista (nyt ruumis on hänellä vertauskuvana kristittyjen yhteisölle). Tässä vertauskuvassaan Paavali menee jo aika korkealentoiseksi:
Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas kokonaan kuulona, missä silloin haisti? Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut. Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi? Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis. (1. Kor. 12:17–20)
Tuo 17. jakeessa käytetty sana ”haisti” viehättää minua suuresti. Vuoden 1992 suomennoksessa puhutaankin jo tylsästi hajuaistista.
Yhtenä pikku detaljina nostettakoon esiin vielä tämä yksittäinen jae:
Eikö itse luontokin opeta teille, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi. (1. Kor. 11:14)
En tiennytkään pitkätukkavastaisuuden periytyvän Paavalilta asti! Erikoista sikäli, että Vanhan Testamentin puolellahan tavattiin Samson / Simson, jonka supervoimien salaisuus oli juuri hänen hiuksissaan. Ja Jeesuskin on kautta historian lähes aina kuvattu hippilettiseksi.
Tässä tuli nyt käsiteltyä lähes yksinomaan korinttilaiskirjeistä ensimmäistä. Nostetaan siis vielä irtohuomio siitä toisesta. Toisen korinttilaiskirjeen loppupuolella Paavali pyytää Korintin kristittyjä avustamaan taloudellisesti Jerusalemin seurakuntaa, ja asettelee sanansa siihen tyyliin, että avustamisesta ei parane kieltäytyä. Kolehdin keruulla on siis pitkät perinteet. Voipa Paavalin nähdä myös modernien tv-evankelistojen edelläkävijänä, noin 1900 vuotta edellä aikaansa:
Pyhien avustamisesta minun tosin on tarpeetonta kirjoittaa teille; sillä minä tunnen teidän alttiutenne, ja siitä minä kehun teitä makedonialaisille, että näet Akaia on ollut valmiina menneestä vuodesta alkaen, ja niin on teidän intonne saanut sangen monta innostumaan. Lähetän nyt kuitenkin nämä veljet, ettei kerskaamisemme teistä tässä kohden näyttäytyisi tyhjäksi, vaan että olisitte valmiit, niinkuin olen sanonut teidän olevan. (2. Kor. 9:1–3)
Onhan se kieltämättä noinkin, että jos kokonaisuudessa ei olisi osia, niin se ei olisi välttämättä kokonaisuus ensinkään, eikä ainakaan se kokonaisuus, jonka osista se muuten koostuisi. Se ontologiasta.
VastaaPoistaOnko bloginkirjoittaja miettinyt, mikä ihmeen karma siinä on, että jo nuorena on tullut luettua hääseremoniatekstejä hautajaisissa? Vielä kun otetaan huomioon kertojan rooli joulunäytelmässä, niin johan alkaa käydä epäilyttäväksi. Tämä koko blogi on selvästikin pimeyden voimien aikaansaannosta!
Erikoista kyllä, olen käsittänyt tuon Paavalin rakkaudenylistyksen jotenkin niin, että jos ei minulla "rakkautta olisi", niin se olisi jotakin semmoista kuin olla töpseli irti rakkauden sähköverkosta. Esim. en näe, että yksinäinen olisi tämän nojalla välttämättä rakkaudettomuuden tilassa. Vähän kuin mies (tai nainen), jolla on tulitikut, on aina jollakin tavalla tulen äärellä. Paitsi sateessa.
Ruumiin ja sielun dualismi ja sen historia on liian tärkeä kysymys tässä sipaistavaksi, mutta tehtäköön esseistinen huomautus, että tässä (Paavalin katsonnassa ruumiista temppelinä) saatetaan peitellysti kavahtaa sukupuolitauteja. Olen miettinyt, kuinka suuri vaikutus tuolla on täytynyt olla hengen historiaan, että ihmisen kenties tärkein oman aineenvaihdunnan ulkopuolelle viettävä vietti on ollut potetentiaalisesti vahingoittava/tappava, ja vielä aikansa lääketieteelle melko mystisillä tavoilla. Myös GPS-paikantimien ja isyystestien puute saattoi vauhdittaa mustasukkaisuusinstituution voittokulkua.
Tästä syntyi pitkä ja hutera ajatuksellinen silta erääseen Risto Isomäen romaaniin, jonka yhtenä ideana oli, että Aids-epidemia olisi mekanismi, joka tietyllä aikavälillä säätelisi ihmisten määrää ympäristön kantokyvyn mukaiselle tasolle. Jos oikein muistan, Isomäki heitti mukaan vielä sellaisenkin scifi-juonteen, että maan ulkopuolisella älyllä olisi tässä näppinsä pelissä, mikä taas tavallaan teki alkuperäisestä ajatuksesta vähemmän kiehtovan kuin se, että se olisi maapallon ekosysteemin itseohjautuva toiminto.
VastaaPoista