tiistai 18. tammikuuta 2011

Tuomarien kirja

Suuri väkivaltaspektaakkeli jatkuu, mutta modernimmalla, inhorealistisella tyylillä. Jos Joosuan kirja oli laajakulmalla kuvattua vääräuskoisten joukkoteurastusta, niin Tuomarien kirja tarjoilee peckinpahilaista teleobjektiivia hyödyntävää, piinallisen yksityiskohtaista väkivaltaa:

mutta Eehud ojensi vasemman kätensä ja tempasi miekan oikealta kupeeltaan ja pisti sen hänen vatsaansa, niin että kahvakin meni sisään terän mukana ja terä upposi kokonaan ihraan, sillä hän ei vetänyt ulos miekkaa hänen vatsastaan. Sitten hän meni ulos laakealle katolle. (Tuom. 3: 21-22)

Mutta Jaael, Heberin vaimo, tempasi telttavaarnan, otti vasaran käteensä, hiipi hänen luoksensa ja löi vaarnan hänen ohimoonsa, niin että se tunkeutui aina maahan asti; hän oli näet väsymyksestä vaipunut sikeään uneen, ja hän kuoli. (Tuom. 4: 21)

Tuomarien kirjan loppupuolella, Israelin ajauduttua sisällissotaan (kaikki muut heimot Benjaminin heimoa vastaan), tavataan vielä tämä valloittava eufemismi:

He [benjaminilaiset] kääntyivät ja pakenivat erämaahan päin, Rimmonin kalliolle; mutta israelilaiset tekivät heistä valtateillä vielä jälkikorjuun, surmaten viisituhatta miestä, ja seurasivat heitä kintereillä aina Gideomiin asti ja surmasivat heitä kaksituhatta miestä. (Tuom. 20: 45)

Jälkikorjuu! Siinäpä vasta soma ilmaus. Uudesta käännöksestä se on siivottu pois.

Muutenkin Tuomarien kirja sisältää paljon koomisia elementtejä. Yksi sellainen on Israelin vapauttajaksi nouseva Gideon, joka saa Herralta tehtävän, mutta on epäilevällä mielellä ja vaatii Jumalalta parikin näytöstemppua ennen kuin uskaltaa tarttua toimeen. Taisi Jahve sinä päivänä olla poikkeuksellisen hyvällä tuulella, kun ei hermostunut Gideoniin.

Vielä lystikkäämpää on se, miten israelilaiset kerta toisensa jälkeen lankeavat ja ”tekivät jälleen sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä.” Tämä fraasi esiintyy lähes samanlaisena ainakin seitsemässä jakeessa. Uudessa käännöksessä asia on ilmaistu latteammin: israelilaiset rikkoivat Herraa vastaan.

Mikä Herran silmissä sitten oli niin pahaa? Baalien ja astartien, siis epäjumalien, palvominen. Herää kysymys: kun israelilaiset kerta toisensa jälkeen niinsanotusti vaihtoivat hiippakuntaa, niin mitä sellaista näillä ”baaleilla ja astarteilla” oli tarjottavanaan mitä Jahvella ei ollut? Pikaisen nettihaun perusteella vastaus on ilmeinen: Astarten palvontamenoissa harjoitettiin ”hillittömiä orgioita”!

Niin, ja onhan siellä vielä Simson – riehuva, huorissa käyvä action-sankari, jonka yliluonnollisten voimien salaisuus on hänen hiuksissaan – ja kaikkien petollisten naisten esiäiti Delila. Kaiken kaikkiaan, kaikessa sekavuudessaan ja ylilyövyydessään Tuomarien kirja on, ilmaistakseni asian oksymoronisesti, ensiluokkaista b-luokan viihdettä.

3 kommenttia:

  1. "tekivät jälleen sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä"

    Oiva esimerkkilause. Koko modernia lääketiedettä ja psykologiaa edeltävä kulttuurihistoria, jossain määrin myös myöhempi kulttuurihistoria, lienee juuri tuota viettielämän haittapuoliin havahtumisen ja inhimillisen omantunnon yhtäkkisistä yhteenlankeamisista juontuvaa puuskittaisten psykoosikohtauksien rytmikästä aaltoilua - Aatamista AIDSiin.

    Seuraa hieman oheisviisastelua. Pidän näiden blogitekstien ansiokkaasta tyylistä riippumatta hieman ongelmallisena sitä, että tarinamuotoisten ilmiöiden elementtejä asetetaan pilkkapölkylle tietynlaisen järkevyyden ehdoilla. Uskonkomponentit - kuten esimerkiksi perinteet - ovat siinä määrin yksittäisiä kuvauksia monijuurisempia elementtejä, etteivät ne sanan alkeellisimmassa mielessä edes millään tavalla "koostu" niistä lauseista, joiden rivien väliin ne kulloinkin sullotaan esiin manattaviksi.

    Tarkoitan: Raamattu ei olisi sen laadukkaampaa viihdettä Jörn Donnerin kirjoittamana, koska sitten se ei enää olisi raamattu eikä mikään muukaan kokonaisen kansan identiteettiprojektiksi kelpaava kirjoitus, vaan laadukasta viihdettä. Heikko ajattelun laatu on inhimillisen kulttuurin perusedellytys, ja eräällä tavalla jopa poikkeuksellisen selväjärkiset yksilöt kalastavat juuri tällaisissa sumeissa virroissa.

    Simsonin tarinan esimerkiksi voi nähdä vaikka jonkinlaisena kaljuuntumismyyttinä. Kohtalokas nainen tulee kuin kevättuuli, ja puhaltaa testosteronin sivuraiteille. Jos tämän tarkastelukulman laajentaa riittävän pitkälle, huomaa, että mitään tällaista tarinaa ei olisi mitekään voinut kirjoitetun historian alkuhämärissä esittää ilman väkivallan reilua annostelua. Ei virastoja, ei Gogolia, beibe.

    VastaaPoista
  2. Kritiikki on validia ja tervetullutta. Puolustaudun korkeintaan viittaamalla blogin julkilausuttuun diletanttimaiseen lähtökohtaan. Nostan esiin niitä kenties epäolennaisiakin seikkoja, jotka jostain syystä kiinnostavat minua. Pyrin kenties tekemään joitakin kytkentöjä itselleni tutumpiin ilmiöihin, kuten nyt sitten vaikka elokuvataiteeseen.

    VastaaPoista
  3. Minua on iät kaiket jaksanut ihmetyttää Raamatun editoriaalinen prosessi.

    Niin kuin hyvin tiedetään, tätä Pyhistä Pyhintä Kirjaa on vuosituhansien aikana muokkaillut lukematon joukko varsin pitävästi tavallisiksi kuolevaisiksi osoittautuneita ihmisiä lukemattomin eri tarkoitusperin. Kokonaisia kirjoja on otettu ja jätetty, tulkittu ja työstetty, käännetty eri kielien kautta ja eri osioita vieläpä aivan erilaisissa olosuhteissa.

    Olisi erittäin mukava ymmärtää, millä perusteella on päädytty juuri tähän kokonaisuuteen. Miksi mukaan on otettu esimerkiksi suunnaton joukko päivänselviä ristiriitaisuuksia, vaikka niistä olisi voitu vähin äänin hankkiutua eroon?

    Ymmärtääkseni kirjan sisältö ja syvempi tuntemus oli hyvin pitkään suhteellisten harvojen hallussa, valtarakenteiden ja täysin tahallisten kielimuurien ansiosta. Aikaa tiivistämiselle, karsimiselle ja kirkon tarkoitusperiä varmasti suuresti hyödyttäneelle selkeyttämiselle olisi todennäköisesti ollut riittämiin. Tätä editointityötä ei kuitenkaan nähtävästi tehty. (Tai no, mistä sen tietää minkälainen sökellys se ihan eka kustantajalle asti päässyt versio oli.)

    Vai onko sitten niin, että kaikki nämä erilaiset ristiriidat, epäselvyydet ja monimerkityksisyydet, kaikki erilaiset painotukset ja asiasta harhautumiset sekä nolouden rajoja hipovat virheet ovat ihan vallankäytönkin kannalta huolella mietittyjä? Onko kyse keinosta pitää kansa sopivasti pimennossa, niin ettei pyhistä teksteistä vain kukaan itse hoksaisi valoa vaan valon monopoli pysyisi kirkolla?

    Lutherin suurin vallankumoushan ei tietenkään liittynyt uudenlaiseen jumalkuvan selitykseen tai sanoman selkeyttämiseen - vaikka nämäkin toki olivat erittäin isoja mullistuksia - vaan nimenomaan siihen että Raamattu tuli lopultakin kaikkien lukutaitoisten ulottuville. Nyt jokaisella oli periaatteessa mahdollisuus muodostaa oma tulkintansa ja ryhtyä uskonnolliseksi johtajaksi. And boy, did they use it!

    VastaaPoista