Saarnaaja

Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta! (Saarn. 1:2)

Näitä sanoja muistan jo ala-asteen opettajani meille oppilaille joskus toistelleen. En tosin muista, mikä oli asiayhteys. Mutta hyvinhän nuo sanat suomalaiseen suuhun ja mielenlaatuun keskimäärin sopivat. Saarnaajan kirja edustaa pessimististä näkemystä elämästä: kaikki vaivannäkö, vaikka se johtaisi maalliseen menestykseen, on turhaa, sillä rikas kuolee siinä missä köyhäkin.

Sananlaskujen tavoin Saarnaajan kirja on pantu kuningas Salomon nimiin. Mutta siinä missä Sananlaskuissa kehotettiin viisauteen, Saarnaaja näkee viisaudenkin yhtenä turhuutena muiden joukossa. Tieto lisää tuskaa, ja lopulta viisaan osa on sama kuin tyhmänkin:

Ja minä käänsin sydämeni tutkimaan viisautta ja tietoa, mielettömyyttä ja tyhmyyttä, ja minä tulin tietämään, että sekin oli tuulen tavoittelemista. Sillä missä on paljon viisautta, siinä on paljon surua; ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää. (Saarn. 1:17–18)

Viisaalla on silmät päässänsä, tyhmä taas vaeltaa pimeässä; mutta minä tulin tietämään myös sen, että toisen käy niinkuin toisenkin. Ja minä sanoin sydämessäni: Se, mikä kohtaa tyhmää, kohtaa minuakin; miksi olen sitten niin tuiki viisaaksi tullut? Ja minä sanoin sydämessäni: Tämäkin on turhuutta. Sillä ei jää viisaasta, niinkuin ei tyhmästäkään, ikuista muistoa, kun kerran tulevina päivinä kaikki unhotetaan; ja eikö kuole viisas niinkuin tyhmäkin? (Saarn. 2:14–16)

Mutta, mutta: tarkemmalla lukemisella käy ilmi, että kaiken perinpohjaisesta turhuudesta huolimatta Saarnaajan viestinä on, että elämästä tulisi nauttia – juuri siksi, että se on rajallinen ja päättyy aikanaan.

Minä tulin tietämään, ettei heillä ole muuta onnea kuin iloita ja tehdä hyvää eläessänsä. Mutta jokaiselle ihmiselle on sekin, että hän syö ja juo ja nauttii hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa, Jumalan lahja. (Saarn. 3:12–13)

Niin minä tulin näkemään, että ei ole mitään parempaa, kuin että ihminen iloitsee teoistansa, sillä se on hänen osansa. Sillä kuka tuo hänet takaisin näkemään iloksensa sitä, mikä tulee hänen jälkeensä? (Saarn. 3:22)

Mika Waltari on kertonut Saarnaajan kirjan olleen yksi tärkeimmistä Sinuhe egyptiläisen vaikutteista, ja täältähän se sinuhelainen elämänväsymys selvästi on peräisin:

Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla. Jos jotakin on, josta sanotaan: ”Katso, tämä on uutta”, niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä. (Saarn. 1:9–10)

Tove Jansson puolestaan piikitteli synkistelyyn taipuvaisia filosofeja muumikirjassaan Taikurin hattu, jossa nyreä Piisamirotta lukee kirjaa nimeltä Kaiken turhuudesta. Kun Piisamirotta lopussa kadottaa kirjansa, hän pyytää Taikuria taikomaan sen takaisin. Nauraen Taikuri ojentaa Piisamirotalle uuden kirjan, jonka nimi on Kaiken tarpeellisuudesta. Ehkä Piisamirotalla oli jäänyt jotain oleellista hoksaamatta Saarnaajan kirjasta.

Ja tämä vielä: rapakon takana protestifolkin suurmies Pete Seeger sävelsi 1960-luvun taitteessa Saarnaajan kolmannen luvun alun (”Kaikella on määräaika”) muuttaen ainoastaan viimeisen rivin: Raamatussa todetaan, että ”Aika on sodalla ja aika rauhalla”, mutta Seegeriä ei kiinnostanut annostella enää yhtään lisäaikaa sodalle, ja niinpä Turn! Turn! Turn! -laulu päättyy sanoihin ”A time for peace, I swear it's not too late”.

The Byrdsin cover vuodelta 1965 oli jenkkien listaykkönen. Tässä hämmentävä video, jossa kappaleen tunnelma ja tanssijoiden meininki ei tunnu olevan aivan synkassa.

Herra Seeger, joka täyttää toukokuun alussa 92 vuotta, on edelleen aktiivinen folk-musiikin ja rauhanaatteen lipunkantaja. Ääni ei tietenkään ole aivan entisensä (ja alkuspiikissäkin tulee viaton kymmenen vuoden erhe), mutta Turn! Turn! Turnin kohdalla hän on näköjään ottanut tavakseen delegoida lauluvastuuta yleisölle. Eräänlainen herätyskokouksen tunnelmahan tässäkin on: