Joonan lakoninen fantasia ansaitsi oman merkintänsä, mutta seuraavat neljä pientä profeettaa saavat nyt taas tyytyä pikakelauksen kaltaiseen niputukseen.
Miikan kirjassa on läsnä voimakas vaatimus sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Profeetta julistaa tuomiota köyhien sortajille. Miikan retoriseen keinovalikoimaan mahtuu myös kaidalta polulta harhautunutta kansaa kohtaan suunnattu naseva iva:
Jos tulisi mies, joka tuulta tavoittelisi ja petollisuudessaan valhettelisi: ”Minä saarnaan sinulle viinistä ja väkijuomasta”, siinä olisi saarnaaja tälle kansalle. (Miika 2:11)
Tällä kohtaa en malta olla vaihtelun vuoksi tuomatta rinnalle vuoden 1776 Biblian suomennosta, sillä siinä edellinen jae on vielä asteen verran nasevampi:
Jos joku lipilaari olis ja valheen saarnaaja, (joka sanois:) minä tahdon saarnata, kuinka teidän pitää viinaa ja väkevää juomaa juoman; senkaltainen saarnaaja olis tälle kansalle sovelias.
Miika laittaa näppinsä peliin myös Messias-povailuun:
Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista. (Miika 5:1)
Naahumin kirja julistaa tuomiota Ninivelle (eli Assyrialle). Kuitattakoon se lainaamalla yksi jae, joka ehkä aika hyvin kiteyttää Vanhan Testamentin teologian:
Kiivas Jumala ja kostaja on Herra. Herra on kostaja ja vihastuvainen. Herra kostaa vihollisilleen ja pitää vihaa vihamiehillensä. (Nah. 1:2)
Habakukin kirja on sikäli mielenkiintoinen, että Habakuk esittää heti alussa haasteen Jumalalle ja vaatii tältä selitystä ympärillään näkemäänsä pahuuteen:
Kuinka kauan, Herra, minun täytyy apua huutaa, ja sinä et kuule, parkua sinulle: "Väkivaltaa!" ja sinä et auta? Kuinka kauan, Herra, minun täytyy apua huutaa, ja sinä et kuule, parkua sinulle: "Väkivaltaa!" ja sinä et auta? Kuinka kauan, Herra, minun täytyy apua huutaa, ja sinä et kuule, parkua sinulle: "Väkivaltaa!" ja sinä et auta? (Hab. 1:2-4)
Profeettakirjaksi Habakukin kirjassa on myös poikkeuksellisen lyyristä tekstiä; sen kolmas luku onkin otsikoitu rukoukseksi (uudessa käännöksessä psalmiksi). Tässä näyte:
Paljas, paljastettu on sinun jousesi: valat, vitsat, sana. Sela. Virroilla sinä halkaiset maan. Vuoret näkevät sinut ja järkkyvät, rankkasade purkaa vettä, syvyys antaa äänensä, kohottaa kätensä korkealle. Aurinko ja kuu astuvat majaansa sinun kiitävien nuoltesi valossa, sinun keihääsi salaman hohteessa. (Hab. 3:9-11)
Sefanja saarnaa niin Israelia kuin Israelin vihollisia vastaan. Kuvaillessaan odotettavissa olevaa Herran tuomiota Sefanja harrastaa nokkelaa intertekstuaalisuutta kääntämällä ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomuksen nurinniskoin:
Totisesti minä otan kaiken pois maan pinnalta, sanoo Herra. Minä otan pois ihmiset ja eläimet, otan pois taivaan linnut ja meren kalat, viettelykset ja jumalattomat. Minä hävitän ihmiset maan pinnalta, sanoo Herra. (Sef. 1:2-3)
Muutenkin ”Herran suuren päivän” (eli tuomiopäivän) kuvailu on Sefanjalla varsin värikästä:
Vihan päivä on se päivä, tuskan ja ahdistuksen päivä, häviön ja hävityksen päivä, pimeyden ja synkeyden päivä, pilven ja sankan sumun päivä, pasunan ja sotahuudon päivä varustettuja kaupunkeja ja korkeita muurinkulmia vastaan. Minä saatan ihmiset ahdistukseen, niin että he kulkevat kuin sokeat, sillä he ovat tehneet syntiä Herraa vastaan. Ja heidän verensä vuodatetaan niinkuin tomu, ja heidän elinnesteensä niinkuin saasta. (Sef. 1:15-17)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti