Haggai, Sakarja ja Malakia

Lyhyen Haggain kirjan keskeisenä viestinä on profeetan kehotus rakentaa uudestaan Jerusalemin temppeli. Haggain näkemys tuntuu olevan, että temppeli on Herralle kansan hyvinvointia tärkeämpi. Herra on langettanut ihmisten vaivaksi kuivuuden, koska temppeli on rauniona ”ja te juoksette kukin oman huoneenne hyväksi.” Mutta temppelin perustusten laskemisesta lähtien maa kantaa taas satoa. Vaihtokauppaa, tai ehkä paremminkin kiristystä.

Sakarjan kirjassa lennähdetään taas merkillisten näkyjen maailmaan. Aika villiä on meno esimerkiksi seuraavassa katkelmassa:

Sitten enkeli, joka puhutteli minua, lähti liikkeelle ja sanoi minulle: "Nosta silmäsi ja katso: mikä tuo on, joka lähtee liikkeelle?" Minä sanoin: "Mikä se sitten on?" Ja hän vastasi: "Tämä on eefa-mitta, joka lähtee liikkeelle". Ja hän sanoi: "Tämän näköisiä ne ovat koko maan päällä"; ja katso, lyijykansi kohosi, ja siinä istui eräs nainen eefa-mitan sisällä. Ja hän sanoi: "Tämä on jumalattomuus". Ja hän paiskasi hänet sisälle eefa-mittaan ja paiskasi lyijypainon sen suulle. Ja kun minä nostin silmäni, näin minä, katso, kaksi naista lähtevän liikkeelle, ja niillä oli tuulta siivissään, ja niiden siivet olivat kuin haikaran siivet; ja ne kantoivat eefa-mittaa taivaan ja maan välitse. (Sak. 5:5–9)

Myös Saatana piipahtaa ohimennen Sakarjan kirjassa – kyseessä on Saatanan kolmas ja viimeinen esiintyminen Vanhassa Testamentissa. Tällä kertaa Saatana on nimensä alkuperäisen merkityksen mukaisesti syyttäjän roolissa:

Ja hän näytti minulle ylimmäisen papin Joosuan seisomassa Herran enkelin edessä ja saatanan seisomassa hänen oikealla puolellaan, häntä syyttämässä. Ja Herra sanoi saatanalle: "Herra nuhdelkoon sinua, saatana. Nuhdelkoon sinua Herra, joka on valinnut Jerusalemin. Eikö tämä ole kekäle, joka on tulesta temmattu?" (Sak. 3:1–2)

Sakarjan kirjan loppupuoli on ilmestyskirjallista profetiaa Jerusalemin pelastuksesta, väärien profeettojen tuhosta ja tulevasta Herran päivästä. Muihin profeettoihin verrattuna Sakarjalla painottuu kenties enemmän pelastuksen ja tulevan kunnian sanoma (eikä siis synnin ja siitä johtuvan rangaistuksen julistus). Mukana on myös ennustus, jonka muudan Nasaretin mies muutaman sataa vuotta myöhemmin ilmeisen hyvin tunsi:

Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle! Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla. Ja minä hävitän vaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista. Sodan jousi hävitetään, ja hän julistaa rauhan kansoille. Ja hänen hallituksensa ulottuu merestä mereen, Eufrat-virrasta hamaan maan ääriin.(Sak. 9:9–10)

Vanhan Testamentin viimeisen kirjan kirjoittajan tai kirjoittajien henkilöllisyydestä vallitsee erilaisia näkemyksiä. Malakia ei näet välttämättä ole profeetan erisnimi, koska sana malakia tarkoittaa ”minun sanansaattajaani”.

Malakia saarnaa muun muassa seka-avioliittoja ja avioeroja vastaan, minkä voi tietysti nähdä tarkoittavan Israelin ja Jahven suhdetta, jota on jo monet kerrat kuvailtu avioliiton (ja sen rikkomisen) vertauskuvilla.

Malakian kirja ja koko Vanha Testamentti päättyy profetiaan päivästä, jolloin jumalattomat palavat kuin oljenkorret pätsissä, mutta vanhurskaat hyppivät ”kuin syöttövasikat”. Lopuksi Herra lupaa vielä lähettää profeetta Elian takaisin maan päälle – hänenhän kerrottiin Toisessa kuninkaiden kirjassa nousseen tuulenpyörteessä taivaaseen.

Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä. Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi. (Mal. 4:23–24)

Kristillisessä perinteessä on ainakin osittain tulkittu Johannes Kastajan olleen maan päälle palannut Elia.

Siinä se sitten oli, Vanha Testamentti. Vei aikaa liki puoli vuotta, joulusta juhannukseen, Jeesuksesta Johannes Kastajaan. Koetan kirjoittaa ensi viikolla vielä hieman yhteenvetoa tähänastisesta. Sitten blogi jää kesätauolle.